kibbutsissa kasvatetaan

en aio selittää mitä kibbutsi on. sen varmasti voitte lukea wikipediasta tai jostakin muualta netistä. haluan sen sijaan jakaa oman kokemukseni kibbutsissa kasvamisesta. erityisesti lastentalosta.

kibbutsin yhteiskunnan järjestelmän mukaan, lapsille on suunniteltu ainutlaatuinen lastenkasvatusmenetelmä. sen mukaisesti, syntymän jälkeen meidät siirrettin lastentaloon missä elimme saman ikäryhmän kanssa.

1970 luvun lopulta on ensimäinen muistoni lastentalosta. se oli jo päiväkoti missä ikäryhmät ovat yleensä 3-5 (ilmeisesti, heprean kielessä lasten- ja kasvin- kasvaminen on sama, koska päiväkoti hepreaksi 'gan' tarkoittaa myös puutarhaa). meidän päiväkodin nimi oli 'oren', eli mänty. muut kolme päiväkotien nimet olivat 'chatzav' (merisipuli), 'alon' (tammi) sekä 'karmel' (kibbutsin vuoren nimi). jokaisessa päiväkodissa oli noin 20-30 lasta. ne sijaitsivat samalla alueella kibutsissa, mitä joskus johtaa 'sotaan' toisen päiväkodin kanssa. se oli tosi hauskaa.

suurin osa arkipäivästä olimme päiväkodissa tai kibbutzin alueella, mutta päiväkodin hoitajan huollossa. vanhempien luona kävimme klo 16 ja 21 välillä sekä viikonloppuna (perjantai iltapäivästä lauantai iltaan). arkipäiväisin nukuimme päiväkodissa. vain me. neljä lasta huoneessa. ei vanhempia eikä ketään aikuisia. jos joku tarvitsi jotain yöllä, jokaisessa huoneessa oli sisäpuhelin (niin kuin itkuhälytin). vain kerro ongelmasi ja toiselta puolelta kibbutsia naishoitaja vastaa. joskus se jopa tuli tarkistamaan että kaikki on kunnossa. sitä voisi kutsua etälastenhoidoksi. kun lapset joutuvat olemaan yhdessä ilman aikuisia, voisitte kuvitella mitä voi tapahtua.

lasten yhteisyöpyminen saman ikäryhmän kanssa oli osa lastenkasvatusmenetelmää joka perustuu kibbutsin ideologiaan. yhteisyöpyminen perustuu siihen ideaan, että koulutetut lastenhoitajat tietävät ja osaavat hoitaa lapsia paremmin kuin ne vanhemmat, jotka joutuivat olemaan pitkän aikaa töissä. 1980 luvun aikana kibbutsin vanhemat alkoivat vastustaa tätä lastenkasvatusmenetelmää ja vuosina 1984-5 kibbutsin jäsenet äänestivät yhteisyöpymistä vastaan ja jouduimme viettämään yöt vanhempien luona. kahden vuoden jälkeen yritimme saada vanhempia vakuuttuneeksi yhteisyöpymisen jatkamisesta, mutta ne eivät suostuneet. harmi.

uskon että suurimmalle osalle lapsista yhteisyöpyminen oli hauskaa ja huvittavaa. voitte kuvitella minkäläisiä elinikäisiä ystävyyksiä syntyy kun vietetään melkein koko päivä kavereiden kanssa. tietysti, tässä menetelmässä oli tunnettuja vikoja. hyvin paljon sosiologien ja psykologien tutkimuksissa on käsitelty kibbutsien kasvatusjärjestelmää ja sen vaikutuksia.
jopa suomelle löytyy yhteys, nimittäin Westermarck-efekti.

vaikea sanoa kuinka paljon yhteisyöpyminen on vaikuttanut kasvamiseni ja aikuiselämääni, mutta jotain toki.

jos olette kiinnostuneet aiheesta, kannattaa katsoa 2007 tehty dokumenttielokuva Children of the Sun (jerusalem postin arvostelu englanniksi). ainakin turun kirjastossa löytyy myös 1980 suomennettu Bruno Bettelheimin Kibbutsien lapset -kirja (alkuteos 1969 julkaistu englanniksi The Children of the Dream).

lopussa minun on pakko kysyä teiltä antaisitteko kasvattaa lapsenne samalla lastenkasvatusmenetelmällä kuin oli kibbutsissa?


päivitys: löysin kaksi traileria Children of the Sun elokuvasta (1, 2)